Kaksi vuotta sitten löysimme upeat toimitilat aivan Helsingin ytimestä Annankadulta. Tilat muuttuivat kodiksi homeopatiakoululle, sekä usealle hyvinvoinnin alan toimijalle. Saman katon alle saatiin mm. homepaatteja, kiinalaisen lääketieteen ammattilaisia, vyöhyketerapiaa, vauvahierontaa sekä ravintoneuvoja.
Syntyi Homeopatiakeskus 10M. Homeopatiakeskus lähti käyntiin todella mukavasti, tilamme olivat kauniit ja viihtyisät. Asiakkaat löysivät hyvin paikan ja avoimet ovet täyttivät luentosalin pari kertaa vuodessa. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan. Osa meistä alkoi oireilla, suurin osa tunsi voimakasta väsymystä pitkän työpäivän jälkeen. Yhdellä oli naama punaisena ja turvoksissa päivän jälkeen, toisella kilpirauhanen alkoi oireilla ja kolmannelle tuli hirveitä päänsärkyjä tiloissamme. Herkimmät asiakkaatkin alkoivat vihjailla että tiloissamme on hometta. Kutsuimme toimitilaamme Annankadulle homekoiran ja kosteusmittaajan. Epäilykset osoittautuivat tosiksi, tiloistamme löytyi homeiden kirjo mukana mm. sädesientä.
Home on hyvin suuri ongelma suomalaisten terveydelle ja taloudelle. Homeongelmista kärsitään usein salakavalasti työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. Salakavalaksi kosteusvauriohomeiden ongelman tekee se, että suuri osa homeista ei haise ollenkaan, jolloin voi olla vuosien altistus päällä. Ihmetellään vaan jatkuvaa oireilua ja sairastelua, joille ei löydetä varsinaista syytä.
Rakennuskantamme Suomessa on noin 1,45 miljoonaa rakennusta, joista asuinrakennuksia on 85 prosenttia ja muita rakennuksia 15 prosenttia. Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden esiintyvyys on vuonna 2012 julkaistun eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisun mukaan merkittävästi vaurioituneissa rakennuksissa asuu pien- ja rivitaloissa 221 000–443 000 ja kerrostaloissa 103 000–154 000 ihmistä. Homevaurioisissa kouluissa ja päiväkodeissa on 172 000–259 200, hoitolaitoksissa 36 000–46 800 ja toimistoissa 27 500–55 000 henkeä. Tutkimuksen mukaan Kosteus- ja homevaurioiden terveyteen liittyvien kustannusten taso on 23–953 milj. €, joka sisältää oireista, sairauksista, niiden tutkimisesta, työkyvyn menettämisestä ja työtehon tuottavuuden laskusta aiheutuvat kustannukset.
Jokainen meistä on yksilö, joten jokaisen herkkyys ja alttius homeoireistonkin kanssa on hyvin erilainen. Itselläni suurin oire oli ns. ”aivosumu” -ajatukset eivät pysyneet kasassa. Huomasin myös kilpirauhaseni käyvän vajaalla. Yleisesti oireistoon kuuluvat mm. hengitystieoireet, poskiontelontulehdukset ja hyvin usealla asiakkaistani esiintyy homealtistuksessa elohiiriä, itselläni niitä oli silmäluomessa. Kaikilla tuntuu olevan kuitenkin yksi sama oire: Väsymys, se on jollain tavalla todella lamaannuttava ja hajottava.
Homeopatialla ei koksaan hoideta vain yhtä oiretta, vaan aina ihmistä kokonaisuutena. Hoidon alussa tehdään kattava haastattelu -kuinka juuri sinun kehosi toimii. Homeopatia aktivoi ihmisen omaa immuniteettia ja on elinvoimaa vahvistavaa. Homeopaatti ei tee diagnooseja tai hoida sairauksia, se hoitaa ihmistä. Homealtistuneet voivat saada apua homeopatiasta. Omat oireeni helpottuivat jo sillä, että pääsimme muuttamaan pikaisesti uusiin tiloihin. Kuitenkin siitä jää kehoon epätasapaino, joka onneksi saatiin kuntoon homeopatian avulla.
Katja Rikala
www.klassinenhomeopaatti.fi